Silja Kejonen: Vihkilumen talo

Eräänä lauantaina minä marssin kirjakauppaan ja ostin runokirjan. Se oli ensimmäinen ostamani runokirja vuosiin. Se tuntui samaan aikaan sekä nololta että lohdulliselta, se, että minä korjaan vahingon vasta nyt. (Mutta onneksi asioita voi korjata niin kauan kun on elämää.)

Silja-kejonen-vihkilumen-taloOlen aina ollut sitä runotyttöjen lajia. Siitä huolimatta runous oli jäänyt viime aikoina sekä lukemistossani että muutenkin paitsioon. Lisäksi runoutta kustannetaan nykyään melko vähän, ja paitsion kierre, se vain voimistuu. Koska olen paasannut yksittäisen kuluttajan vaikutusmahdollisuuksista ja omien valintojen tärkeydestä ennenkin, (esim. 1, esim. 2) ajattelin jälleen tehdä valintoja ja alkaa uudelleen sekä lukea että ostaa runoutta.

Kirjakaupassa käteeni tarttui Silja Kejosen esikoisrunokokoelma Vihkilumen talo (2017). Luin sen junassa matkalla Tampereelle sellaisena päivänä, johon sisältyi paljon tunteita, meitä seuraavan sukupolven juhlimista ja orastava kevät. Kaikki nuo teemat sopivat myös Kejosen runoihin, joissa vuodenajat, apilat, ruoho ja tulppaanit kulkevat sukupolvien, oviaukkoon jäätyneen avioparin, pienten lasten ja omien vanhempien hautaamisen rinnalla. Sukupolvet ja luonto yhdistyvät runoissa ilmavasti ja kekseliäin metaforin, ja keskeiseksi teemaksi nousee se kohta ihmisen ajasta, jossa luodaan uutta elämää ja samalla hyvästellään vanhaa.

Kertaalleen kerrotusta

kuin omasta päästä

auennut tukka.

Lapsi katsoo ikkunasta sadetta ja sanoo ääni.

Kokonaisuutena Vihkilumen talo on tyylikäs ja hallittu, se hengittää ja elää kuin keväällä maasta puskeva krookus. Ehkä tyylikkyys ja ilmavuus jättävät kokoelman myös hieman etäiseksi: se on hyvä mutta ei erinomainen, ihan kuin se vähän luisuisi sormien välistä juuri, kun olen saamassa siitä otteen.

Silti siitä tulee minulle henkilökohtainen klassikko, joka johdatti minut takaisin minulle kaikkein tärkeimmän kirjallisuudenlajin pariin. Ja lisäksi sen kansikuva on hiton hieno – voin myöntää, että vaikutti ostopäätökseen. Se on muuten Kejosen itsensä maalaama. Todella toivon, että Kejoselta tulee näitä kirjoja ja upeita kansia vielä lisää.

  • Silja Kejonen: Vihkilumen talo (2017)
  • Otava
  • 74 s.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s