Kaikki, mitä oikeasti opin yliopistossa

Muutaman yleishyödyllisen yliopistokirjoituksen* jälkeen ajattelin kirjoittaa niistä aivan toisella tavalla hyödyllisistä käytännön opeista ja pro tipeistä, joita taipaleeni Helsingin yliopistossa minulle opetti. Usein nimittäin opiskeluiden suurin hyöty ei ole pääaineesta karttunut substanssiosaaminen, vaan se kaikki muu – esim. tietämys siitä, mihin naistenvessaan on vähiten jonoa luentojen välissä.helsingin-yliopisto

Tässä siis tarjolla se yliopistomaailman hiljainen tieto:

  • Jos luentoja on klo 10-14, niiden välissä olevien akateemisten varttien (11:45 – 12:15) välissä on mahdotonta ehtiä syömään Unicafessa, koska kaikki muutkin yrittävät tismalleen samaa. Siksi luennolta pitää osata lähteä aikaisemmin, jotta voi kiilata itsensä hyviin asemiin jonossa. On myös mahdollista ottaa riski myöhästyä seuraavalta luennolta, mutta itse olen kerran saanut tällaisen riskinoton vuoksi legendaarisen jos tänne tulee myöhässä ei tartte tulla ollenkaan -kommentin luennoitsijalta. Kyllä muuten kuumotti fuksin poskia.
  • Yliopistolla suunnistaminen on taiteenlaji – Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhan puolen salit on numeroitu roomalaisin numeroin ja uuden puolen arabialaisin. Jos nyt satut ihmettelemään luentosalien PR SL XII ja PR SL 12 eroa – jonain kiireisenä aamuna varmasti ihmettelet.
  • Myös yliopiston verkkosivuilla suunnistaminen on oma lajinsa. Jos tarvitset jotain tietoa, et varmasti löydä sitä etusivulta tai mistään muualtakaan, paitsi ihan totaalisella tuurilla tai hyvin tarkalla Google-haulla.
  • Yliopiston vessanseinät ovat täysin pätevä keskustelufoorumi, oli aiheena sitten lisääntyminen, lapsettomuus, politiikka, kuukuppi tai Maija Vilkkumaan sanoitukset.
  • Usein päärakennuksen uuden puolen viidennen kerroksen vessoihin ei ole pitkiä jonoja. Ehkä se johtuu siitä, että hisseistä vain yksi menee viidenteen kerrokseen saakka.
  • Valmistumisessa vaikeinta ovat paperityöt: opintokokonaisuuslomakkeet, kaavakkeet ja todistuspyyntölomakkeet, joita täyttäessä tulee hiki ja jotka pyörivät erilaisissa opintotoimistoissa ja kanslioissa hyväksyttävinä ikuisesti.
  • Aleksandriassa on valtavan hyvä tehdä esseitä perjantai-iltana, koska silloin siellä ei ole lähes ketään.
  • Unisport on yksi parhaista jutuista maailmassa. Menkää Unisportin tanssitunneille!
  • Kaikkialla on koko ajan remontti. Esimerkkejä omina opiskeluaikoinani remontoiduista kohteista: opiskelijakirjasto, YTHS:n Töölön toimipiste ja jotkin käyttäytymistieteellisen tilat.
  • Käsin täytettävä tenttikuori on ainoa oikea tapa ilmoittautua tenttiin. Jos ne sattuvat loppumaan, siitä seuraa koko tiedekunnan kattava kriisi, joka uhkaa estää ilmoittautumisen kesätentteihin. Olen kuullut huhua, että nykyään tentti-ilmoittautumisen voi hoitaa sähköisesti! Se tuntuu vähän väärältä.
  • On täysin mahdollista kirjoittaa essee kolmessa tunnissa ja 55 minuutissa siten, että herää aamulla kuudelta, aloittaa heti kirjoittamisen ja palauttaa tuotoksen kello 9.55, kun deadline on kello 10.
  • Helsingin yliopiston päärakennuksen uuden puolen neljännen kerroksen naistenvessasta on tosi hyvä näköala.

Mitä sinä opit koulussa?

*Ne hyödylliset yliopistokirjoitukset suomen kielen opiskelusta sekä kirjallisuuden opiskelusta antavat myös jotain vinkkejä, jotka eivät tosin ole yhtä hyödyllisiä kuin nämä.

4 vastausta artikkeliin “Kaikki, mitä oikeasti opin yliopistossa

  1. Minä kiitän ja kumarran erityisesti tästä rohkaisevasta opista noin niinku oman mahdollisen tulevaisuuteni kannalta:

    ”On täysin mahdollista kirjoittaa essee kolmessa tunnissa ja 55 minuutissa siten, että herää aamulla kuudelta, aloittaa heti kirjoittamisen ja palauttaa tuotoksen kello 9.55, kun deadline on kello 10.”

    😂😂

    Liked by 1 henkilö

    1. Toinen täysin mahdollinen skenaario on hoidella kirjatentti seuraavasti:
      – Herää klo 5 tenttiaamuna
      – Pikalue tenttikirjasta tärkeät kohdat, eli sisällysluettelo, johdanto, lukujen väliotsikot ja loppuyhteenvedot sekä muut mahdolliset tiivistelmät.
      – Mene tenttiin ja pääse läpi 😀

      Liked by 2 people

      1. Ahhahah 😀 Minä en tähän mennessä ole vielä päässyt kokemaan yhtä ainoaa tenttiä (jumalan, yksisarvisen ja kaikkien muiden olentojen kiitos!), mutta hienoa tietää tämäkin jo vastaisuuden varalle! 😀

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s