Kaikki elämäni vuodenajat

Elämässäni on ollut monta vuodenaikaa, tapahtumia niitäkin enemmän

ensilumen pudottua syksyn ja talven reunalle, minä aloin miettiä siirtymiä

kun tämä syksy alkoi, en osannut arvata, mihin se päättyisi.orkideatTästä tuli se syksy, jona vaihdoin työpaikkaa. Tilaisuus tuli yllättäen, mutta päätin sanoa sille kyllä, enkä ollut sitä ennen tiennyt, millaista on olla samaan aikaan haikea, iloinen ja jännittynyt.

Sitten mietin, mitä muita asioita elämäni vuodenaikoina on tapahtunut, ja onhan niitä

kun oli syksyjä, minä synnyin, muutin Helsinkiin, aloitin kaikki koulut, joita olen ikinä käynyt.

Talvista muistan vähemmän käänteitä,

paitsi sen yhden muuton, jota edeltävänä yönä oli satanut toistakymmentä senttiä lunta, muuttokuorman, joka piti ajaa uuteen kotiin pitkin auraamattomia katuja

ja sen talvisen yön, jona kävelin silloisen kämppikseni kanssa kotiin baarista ja jona pysähdyimme keinumaan ja laulamaan Ultra Brata,

siitäkin on kohta kymmenen vuotta.alppiruusupuisto_kesäKun oli keväitä, rakastuin

ehkä joskus maalis-huhtikuussa, ne ovat julmia kuukausia, pakkasella öisin, päivisin krookuksilla päällystettyjä

ja valoisia,

sitten, kuten aina keväisin, kaivoin polkupyörän esiin ja kuuntelin rahinaa sen renkaiden alla, vain keväisin se kuulostaa erityisen hyvältä.

Lopulta koittavat aina kesät, joina olen juhlinut, ihastunut, kiertänyt festareita,

kuullut pääseväni yliopistoon, koska viime vuosikymmenellä ne vielä lähettivät siitä kirjeen joskus heinäkuussa,

ja heti, kun näki paksun kirjekuoren postilaatikossa, sen tiesi.

Kesäisin olen kulkenut luonnossa, valvonut valoisina ja pimenevinäkin öinä, ajatellut,

miten poikkeuksellisen kaunis maailma on

ja miten se joskus lepää yössä lähes vaiti, kuin odottaisi jo seuraavaa vuodenaikaa, uutta kesää.alppiruusupuisto

Seuraa blogia ❤

FACEBOOK   BLOGLOVIN   INSTAGRAM

2 vastausta artikkeliin “Kaikki elämäni vuodenajat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s