Bongasin Juliaihmisen blogista megamokapostauksen, ja muistelin samalla lämmöllä Demin legendaarista megamoka-palstaa. Samalla aloin miettiä omia legendaarisia kämmejäni. Aika monet kämmeistäni ovat sangen pieniä, sellaisia, ettei niistä kovin paljon ole kirjoitettavaa. On bussin ovia päin kävelemistä, treffeillä oksentamista tai vääriä kenkävalintoja, sellaisia ohimeneviä sattumuksia, joita osuu kohdalle päivittäin.
Sitten yritin miettiä mokiani syvällisemmin. Mitkä mokat nousisivat top kolmoseen? Niiden pitäisi olla erityisen korventavia tai vaikuttavia: sellaisia, jotka ovat sillä hetkellä hävettäneet aivan älyttömästi tai sellaisia, jotka edelleen harmittavat.
Tässä jotain sellaisia siis:
En lähtenyt vaihtoon
Vaikka olenkin haaveillut ulkomailla asumisesta, jostain syystä en ikinä opiskeluaikana saanut sitä aikaiseksi. Aina oli muka jotain. Kandi, gradu, joku kurssi. Poikaystävä, kesätyöpaikka, kiva asunto, jokin triviaali syy.
Opiskeluaika tuli ja meni, enkä lähtenyt vaihtoon. Sitten tajusin karvaasti, että silloinhan olisi ollut kaikkein helpointa lähteä ulkomaille – ja minä se vaan olin tuhlannut opiskeluaikani nököttämällä Helsingissä erinäisissä Hoas-kämpissä sen sijaan, että olisin nököttänyt Erasmus-vaihdossa jossain coolissa ulkomaisessa paikassa. Paha virhe. Niin paha virhe. Edelleen risoo.
Arvioin väärin kosmisen yhteyden
Joskus viime vuosikymmenellä teini-iän syvissä pyörteissä olin todella ihastunut. Olin varma, että ihastukseni kohde oli myös ihastunut minuun – sen verran paljon me mielestäni vaihdoimme pitkiä katseita. Reippaana tyttönä selvitin pojan numeron ja pitkällisen harkinnan jälkeen tekstasin hänelle ja kysyin häntä kahville. Poika oli todella hämmentynyt, eikä heti edes keksinyt, kuka olen. Ok ei sit mitään.
Ilmeisesti olin ollutkin harhainen stalkkerimimmi, eikä mitään syvällistä, kosmista yhteyttä ollutkaan. Meinasin päivittäin kuolla häpeään noin puolen vuoden ajan. Onneksi en ole enää 15.
Horisin työhaastattelussa opintovapaasta
Kerran opiskeluaikoina kävin eräässä työhaastattelussa. Ilmeisesti olin alitajuisesti todella huolissani siitä, ehtisinkö työn ohella saattaa opinnot loppuun. Niinpä aloin sitten suulaana tyttönä kysellä mahdollisuuksista pitää opintovapaata ja onnistuin varmasti samalla antamaan vaikutelman, että en olisi kovin motivoitunut kyseiseen työhön. Tajusin mokani aika nopeasti, ja haastattelun loppuaika menikin sitä miettiessä ja typeryyksiä höpötellessä.
En saanut paikkaa.
No, sitten valmistuin ja sain muita paikkoja. Mutta kyllähän tuo silloin korpesi.
Millaisia megamokia sulla on?
Kuva: Kasper Sauramo
Mä aina jossittelen, että olis sittenkin pitänyt tehdä toisenlaisia valintoja, esim. pari kertaa olisi kannattanut valita toinen kesätyöpaikka tarjolla olleista. Ulkomaillelähtemättömyys opiskeluaikana harmittaa myös. Meillä ne vaihtokohteita oli tasan kaksi eikä kumpikaan houkutellut, niin itse olisin lähtenyt harjoitteluun ulkomaille, mutta se kuitenkin jäi tekemättä ja jälkiviisaana on helppo sanoa sitä mokaksi.
TykkääTykkää
Mäkin jossain vaiheessa jossittelin esim. kesätyö- ja sivuainevalintoja. Lopulta tulin siihen tulokseen, että ne valinnat on kuitenkin tehnyt senhetkisen parhaan tietämyksen mukaan, ja ne on kuitenkin aina olleet steppejä kohti seuraavaa asiaa. Mutta se vaihdon skippaaminen! NIINKU MITÄ IHMETTÄ MINÄ?! 😀
TykkääTykkää
Täytyy myöntää, että joskus on tullut jossiteltua omia opiskelu- ja työpaikkavalintoja, mutta toisaalta en haluaisi katua mitään – ja ainahan on mahdollista vaikka kouluttautua uudelleen! 🙂 Varmaan isoimpia megamokiani on se, etten panostanut yo-kirjoituksiin paljon yhtään (siis ollenkaan), ja se harmittaa välillä vieläkin, mikä on toisaalta aika pöhköä, kun kirjoituksista on 10 v aikaa 😀
TykkääTykkää
Opiskelu- ja työpaikkavalintojen katuminen tuntuu olevan tosi yleistä. Mutta onneksi aina voi valita uudelleen ja aloittaa alusta 🙂 Haluan uskoa, että jokainen valinta, huonokin, on johtanut kohti oikeaa suuntaa. Ja joskus ne huonoilta tuntuvat valinnat ovat kuitenkin olleet hyviä juuri siihen väliin – ne ovat näyttäneet, mikä suunta ainakin on väärä. Onneksi myös yo-kirjoitusten merkitys hiljalleen haalistuu – mullakin on jäänyt niistä jotain hampaankoloon, mutta kun vuosikymmen on vierinyt, sekin fiilis on vähän hellittänyt 🙂
TykkääTykkää