Kritiikkiraita vai kehuraita?

Siis miten voi olla noin ihana tukka, huuhdahti tuntematon nainen minulle baarin vessassa. Häkellyin. Puhuiko hän todella minulle? Puhui! Kiittelin hämmentyneenä ja hymyillen.

Hyvältähän se tuntui, spontaani kehu tuntemattomalta.

Kehu kaiken lisäksi osui maaliin: olen aina ollut epävarma hiuksistani tai ylipäätään laittautumistaidoistani (lue: Minusta tuntuu usein siltä, että olen homssuinen). Hiukseni ovat luonnonkiharat ja pörröiset, mahdottomat laittaa kauniisti. Ainakin omasta mielestäni.

Ja sitten joku tuntematon tulee ja kiljaisee tukkani olevan ihana.

Samalla aloin miettiä, mitä muita virheellisiä käsityksiä meillä on itsestämme. Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat älykkäitä, lahjakkaita ja ahkeria. Silti he eivät luota itseensä. Ajattelevat, että asiat ovat tapahtuneet tuurilla tai vahingossa. Että he eivät oikeasti osaa mitään erityistä tai pysty mihinkään ihmeelliseen.

Sehän on ihan väärin.

kritiikkiraita vai kehuraita

Monesti käsityksemme itsestämme ovat hieman vinoutuneita. Sellaisia, jotka vähättelevät itseä ja omia taitoja. Sellaisia, joita parhaalla ystävälläsi ei ikinä sinusta olisi. Joskus päässä on jatkuva kritiikkiraita, joka vähättelee kaikkea sitä, mitä olet tehnyt, kaikkea sitä, mitä olet.

Välillä tekee hyvää yrittää katsoa itseään ulkoa päin. Jonkun mielestä minulla onkin ihana tukka sen sijaan, että se on kamala. Toisen mielestä olen ahkera ja fiksu vaikka omasta mielestäni vain räpiköin. Yksi ihailee sitä, että luen kirjoja, vaikka minusta tuntuu, että en lue niitä tarpeeksi. Ja niin edelleen.

Usein oma tunne ja muiden näkemys poikkeavat toisistaan, ja siksi kannattaa yrittää katsoa itseään ulkoa päin. Puhua itselleen siten kuin ystävät sinulle puhuisivat. Vaimentaa kritiikkiraita ja tehdä siitä kehuraita. Ja kehua myös muita, koska positiivisella palautteella voi olla odottamattoman suuri merkitys. Kuten tukkakehulla minulle oli.

Eli hei sinä tuntematon nainen baarin vessassa: ihanaa, että olit niin rohkea ja välitön, että kehuit sinulle tuntematonta ihmistä. Sillä oli paljon väliä.

2 kommenttia artikkeliin ”Kritiikkiraita vai kehuraita?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s