Onnensiruja

Joskus tulee kirkkaita hetkiä,

esimerkiksi silloin kun pesee perjantai-iltana ikkunoita, juo kuohuviiniä ja kuuntelee Nick Cavea,

hetkiä, joina oivaltaa

että tämä on minun kotini ja olen täällä tosi onnellinen

että elämääni on asettunut juuri sellaisia ihmisiä kuin pitääkin

että tämä on minun kaupunginosani, vaikka olikin tosi outoa muuttaa pois niistä Pitkänsillan takaisista kaupunginosista.

Sitten alkaa miettiä kaikkea muutakin hyvää, kuten

että luistelu pitkän tauon jälkeen tuntuu keveältä kuin hengitys

että sade näyttää kauniilta kirkkaiden lasien takaa, vaikka se heti täplittääkin ne

(mutta sellaista elämä on, epätäydellisyyden sietämistä ja sitä, että yleensä jokin menee pieleen, kunnes se taas korjaantuu)

että minulla on ihmisiä, joiden kanssa juoda skumppaa ilman syytä

että on hitaita aamuja

ja että tykkään mollivoittoisista biiseistä, jotka päättyvät duurisointuun.

Se duurisointu, se yleensä tulee. Ennemmin tai myöhemmin se peittää alleen muun.