Viime viikonloppuna minulla oli vihdoin aikaa huonekasveilleni. Vaihdoin niille mullat, suihkuttelin niitä, nypin pois kuolleita lehtiä. Ihmettelin, kuinka sitkeitä ne ovat, vaikka ne ovat sinnitelleet viileällä ikkunalaudalla koko vuoden ja sietäneet monta auringonvalotonta kuukautta.
Ennen projektiani olin hieman huolissani. Ajattelin, että kaikki kasvini ovat todella huonossa kunnossa ja että tekisin turhaa työtä.
Olin väärässä.
Rönsylilja, jonka sain vuosia sitten opiskelukaveriltani, on viihtynyt ja kasvattanut vuoden aikana viisi uutta pistokasta. Orkidea, jonka luulin vetelevän viimeisiään, versoikin uutta kukkavanaa. Se ei ole kukkinut kertaakaan sen jälkeen, kun palautin graduni. Siitä on kolme vuotta.
Olin ällistynyt ja häkeltynyt. Siinä ne ovat kasvaneet ja pärjänneet, vaikka minä en ole suorittanut niiden hoitamista. Siinä ne olivat ja kertoivat minulle, että vähempikin riittää.
Asiat ovatkin joskus melko simppeleitä. Auringolla, vedellä ja ravinnolla pääsee pitkälle. Joskus näistä helpoista perusasioista muistuttavat huonekasvit, joskus metsäretki.
Ja niiden muistutusten jälkeen asiat ovatkin jälleen oikeassa mittakaavassa, uomissaan.
Osa kasveista pärjää kyllä yllättävän vähällä! Mä unohdan usein kastella kasvejani, niin niitä on tullut tapettua erilaisia. Nykyään olen keskittynyt orkideoihin, kun ne selviää yllättävän vähällä hoidolla hankalasta maineestaan huolimatta.
TykkääTykkää
Mä oon kans hämmentynyt, kuinka vähällä panostuksella mun orkidea päätti kuitenkin alkaa vielä kukkia – eihän se raukka ole saanut mitään lannoitetta tai mitään muutakaan 😀
TykkääTykkää