Henna Helmi: Miisan kaksoisaxel

Joskus luen kepeitä kirjoja välipalaksi, silloin kun en oikein jaksa muuta. Ne ovat kuin jakso lempisarjaa tai lasillinen kuohuvaa. Hulahtavat ohi nopeasti ja jättävät hyvän mielen. Siksi nappasin kirjastosta mukaani Henna Helmin nuortenromaanin Miisan kakoisaxel (2014). Olin halunnut lukea kirjan jo pitkään kahden asian vuoksi: taitoluistelun ja lajityypin.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus on yksi suosikkilajityypeistäni, koska se tuo uusia lukijoita kirjallisuuden luo, koska se on niin monimuotoista. Runoa, lorua, satua, realismia. Minä opettelin aikoinaan lukijaksi lukemalla Viisikoita, Seikkailu-sarjaa, Mystery Clubeja, Annoja ja Runotyttöjä. Siksi nappaan aina silloin tällöin mukaani kirjastosta jonkin uuden nuortenkirjan. Haluan tietää, mitä lajityypille kuuluu. Haluan tietää, mitä uusi lukijasukupolvi lukee.

photo_2017-04-17_19-27-07

Miisan kaksoisaxel kertoo taitoluistelua harrastavasta teini-ikäisestä Miisasta. Miisa on taitekohdassa: yläaste on juuri alkanut ja koulunkäynti on muuttunut haastavammaksi. Myös luistelutreeneissä vaaditaan enemmän, ja yhdestä elementistä, kaksoisaxelista, tulee Miisalle ylitsepääsemätön ongelma.

Hyppy ei vain onnistu. Se jää vajaaksi.

Kaksoisaxelin takkuaminen vaikuttaa koko identiteettiin ja Miisa alkaa pohtia, onko hän sittenkään hyvä luistelija. Onko hän luistelija ollenkaan? Ja jos hän lopettaisi, mitä hän sitten olisi?

Entisenä urheilijana ja entisenä teini-ikäisenä Miisan tunnot osuivat maaliin todella hyvin. Monta vuotta jatkuneesta harrastuksesta tulee identiteetti, jonka ympärillä vapaa-aika ja kaverisuhteet pyörivät. Oma urheilijaidentiteetti alkaa rakoilla, jos kaverit kehittyvätkin lajissa paremmin, jos oma osaaminen ei tunnukaan riittävän. Miisakin joutuu kysymään itseltään, kuka hän on ja riittääkö hän alkuunkaan:

Miisa oli aina pitänyt lopettajia jollain lailla heikkoina. Olihan hän harmitellut ääneen, kun oli kuullut kaverien päätöksestä ja joskus itkenytkin, kun hyvä kaveri oli viimeistä kertaa jäällä. Mutta kyynelten kuivuttua hän oli katsonut peiliin ja tiennyt olevansa vahvempi kuin nuo muut, jotka eivät enää jaksaneet käydä harjoituksissa tai halusivat mieluummin keskittyä tanssiin.

Olikohan kukaan lopettanut siksi, ettei vaan ollut riittävän hyvä?

Tarvitaan hieman epäonnea ja muutama mutka matkaan ennen kuin Miisa on valmis tekemään päätöksen. Samalla hän ymmärtää olevansa sama ihminen, luisteli hän tai ei – siinä kelpo opetus myös identiteettikriisin parissa painiville aikuisille.

Miisan kaksoisaxel on kirjana sellainen kuin pitääkin. Se seuraa siististi kaavaa: siinä on alku, keskikohta ja loppu, konflikti ja sen ratkeaminen, kasvutarina. Se on raikas ja hyvä lajityyppinsä edustaja, kirja, josta jää hyvä mieli, mutta joka ei mullista maailmaa. Miisan kaksoisaxel ei ole uusi nuortenkirjallisuuden klassikko, eikä se kurota kohti rankempia teemoja kuten vaikka Kira Poutasen anoreksiaa käsitellyt nuortenromaani Ihana meri.

Kyllä tätä silti nuorison edustajille voi suositella. Eli arvoisat z-sukupolven edustajat: nenä irti niistä älypuhelimista ja mars mars vaan kirjastoon vanhojen ja hyvien viihdeformaattien pariin. Kiitätte tätiä sitten myöhemmin tästä neuvosta.

2 kommenttia artikkeliin ”Henna Helmi: Miisan kaksoisaxel

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s