Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

Seuraan nykyään kotimaista kirjallisuutta huonosti. Ehkä siksi, että en enää notku päivittäin yliopistolla, jonka kirjastossa oli kätevästi näytillä uutuuskirjat – etenkin silloin, kun oli vielä oppiainekohtaisia pikkukirjastoja yhden suuren opiskelijakirjaston sijasta. (Kyllä nykyään kaikki on huonommin, sen minä vaan sanon.) Ehkä luen nykyään kulttuurisivuja laiskemmin, mikä on täysin vastoin mummoni opetuksia. Onneksi Laura oli kuitenkin blogannut Riikka Pulkkisen uudesta teoksesta, joten älysin hankkia sen käsiini, utelias kun olen.

Paras mahdollinen maailma (2016) on Pulkkisen viides romaani. Se on kertomus vaikenemisen muurista, Berliinin muurista, ihmisten välisistä muureista; perheiden salaisuuksista ja tragedioista, vapaasta Euroopasta sekä läheisyydestä ja irtautumisesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATeoksessa liikutaan useissa aika- ja kertojatasoissa. Romaanin keskiössä on Aurelia, menestyvä näyttelijä, joka on sattunut syntymään vuonna 1989, juuri silloin, kun Berliinin muuri murtui. Hän saa roolin Kansallisteatterin lavalle tehtävästä suurteoksesta, joka käsittelee Berliinin muurin viimeisiä päiviä. Kun Aurelia harjoittelee näytelmää varten, hänen isänsä makaa sairaalassa tajuttomana ja hänen äitinsä yrittää turhaan tavoittaa tytärtään, joka sitkeästi sulkee äitinsä ulos.

On niin paljon asioita, jotka perheessä jäivät kesken, paljon asioita, joista vaiettiin.

Aurelian lisäksi äänen saa hänen äitinsä, joka kertaa perheensä vaiheita: seurusteluaikoja Aurelian Theo-isän kanssa, yliopistovuosia, Euroopan kuohuntaa, perhe-elämän alkua, virheitä, vaikenemisia. Myös Itä-Saksasta Suomeen päätynyt teatteriohjaaja Joachim käy läpi omia muistojaan ja menetyksiään, erityisesti vuotta 1989, joka päätti yhden aikakauden niin Euroopan kuin hänen perheensäkin historiassa.

Näytelmäharjoitusten edetessä menneisyys tulee yhä lähemmäs Aureliaa ja hänen äitiään. Heidänkin perheensä tragedia sijoittuu juuri Berliiniin.

Paras mahdollinen maailma on jo nimensäkin perusteella mahtipontinen, korkealle tähtäävä. Teoksen teemat ovat suuria, ja ehkä siksi niiden käsittely jää pintapuoliseksi. Materiaalia on liikaa, ääniä on liikaa. Murhenäytelmien, vapauden ja Euroopan lisäksi käsitellään myös sivujuonteina sukupuolirooleja, naiseutta, ruumiillisuutta, syntymää ja kuolemaa; kevyttä pientä askartelua suurten ja ikiaikaisten teemojen äärellä – tämä kaikki paketoituna kolmeensataanviiteenkymmeneen sivuun!

Katsokaa oikealle, katsokaa vasemmalle, katsokaa eteenne ja taaksenne: koko historia on tässä, täällä on verraten kaunista mutta kauheaa, tulkaa niin taivalletaan yhdessä tämä matka. Kalvo kalvolta, kerros kerrokselta me voimme siirtää päiviä sivuun niin että oikea hetki avautuu kuin aukeama. Kas tässä ovat ne vuodet joina suurimmat väärinkäsitykset syntyivät, mutta me jatkamme eteenpäin.

Teoksen kieli on kaunista, hiottua, täydellistä, Pulkkinen on epäilemättä taitava kirjoittaja ja hyvä tunteiden ja yksityiskohtien kuvaaja. Tällä kertaa täydelliseksi hiottu kieli vieraannuttaa, lisää muutenkin pursuilevaan keitokseen vielä yhden lisämausteen.

Kirjassa on myös Pulkkisen edellisistä teoksista tunnistettavia elementtejä: nuoria naisia, joilla on traagisia kohtaloita, vähän paremman väen illanviettoja, illallisia, joiden ruokalajit ja kattaukset kuvataan tarkasti: on pähkinävoilla siveltyjä päärynäsiivuja, briejuustoa ja viikunahilloa, parmankinkkusuikaleisiin käärittyjä meloninpaloja. Perhesalaisuuksia, töölöläisyyttä, akateemisuutta, lentolippuja Pariisiin. Yliopistolla valumista, gradun kirjoittamista, mukanokkelia filosofisia keskusteluita. Temaattisesti Paras mahdollinen maailma sekä aikaisemmat teokset Raja ja Totta muodostavat jonkinlaisen porvarilliset perhetragediat -trilogian.

Paras mahdollinen maailma on kunnianhimoista ja huolellista kirjallisuutta, kertomus ihmisistä historian ja sattumien jaloissa. Minut se sai kuitenkin enimmäkseen miettimään, että miksi aina on ihan tyhmää eikä ikinä ole kivaa?

4 kommenttia artikkeliin ”Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

  1. Joo, kuten ehkä jo omastakin linkkaamastasi bloggauksesta käy ilmi, tää oli mulle todella ärsyttävä kirja 😀 Odotin paljo, koska onhan tämä Pulkkisen, ja sain vain rasiallisen sekavaa särppimistä sieltä täältä. Kuten sanoit, tässä ei oikein syvennytty mihinkään ja kun sen lisäksi vielä luin jotain kommentteja Pulkkisen esiintymisestä Turun kirjamessuilla ja kommentteja kirjan vapaus-teemasta, tuli vielä enemmän sellainen valtava ”ÄH”-fiilis, koska sekin nyt vielä. :–D Ihan kun tässä ei olisi vielä tarpeeksi ja sitten vielä päälleliimattu leima lopuksi tuohon kaiken sopan sekaan, ihan kuin olisi heittänyt suolaa sekametelisoppaan!

    Tykkää

  2. Paluuviite: Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa | Kohtisuora

  3. Paluuviite: Kirjahylly vastaa: 16 kysymystä | Kohtisuora

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s