Syys

Elin pitkään kesässä tai ainakin jossakin syyskesän rajamailla. Yhtäkkiä tapahtui asioita. Aamuista tuli pimeitä. Puut muuttuivat keltaisiksi, alkoivat pudottaa lehtiä. Ilma viileni, ja minä kaivoin komerosta villakangastakin, ostin lisää paksuja sukkahousuja kilveksi minun ja syksyn väliin.

Eräänä iltana kipusin vintille, koleus löi vastaan. Kun muutin tänne, oli alkukesä tai loppukevät, silloin vintillä oli aina lämmin. Hain sieltä kirkasvalolamppuni, sisustuksen kannalta kammottavan, mutta valoteholtaan mainion kapineen. Nyt se nököttää lipastoni päällä ja keinovalaisee aamuni.

dsc_1338

Tämä syksy ei ehkä ole kohdellut minua kovin hyvin, mutta se on opettanut sitäkin enemmän. Kärsivällisyydestä, armollisuudesta, metsässä kävelemisen tärkeydestä. Unesta, lepäämisestä, hyvän ruokavalion merkityksestä. Riittämättömyydestä ja riittämisestä – niistä en sano enempää, koska Elina sanoi jo riittävästi omassa tekstissään.

Syksy on opettanut jotain pienten asioiden arvostamisesta: miten ihanaa onkaan juoda aamukahvi sängyssä, kävellä pimenevässä metsässä, syödä lohikeittoa tai kuunnella virtaavaa vettä. Nukahtaa puhtaisiin lakanoihin, luistella tyhjällä kentällä.

Ja jos juuri nyt kuuntelee metsää, huomaa sen olevan kovin pysähtynyt, huomaa sen odottavan. Huurretta, kuuraa, lunta, valoa. Niitä minäkin odotan, juon kahvia kirkkaassa valossa, laitan villasukat jalkaan ja odotan.

Valo, minä odotan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s