Juuri ennen pimeää

Nyt niitä on, hitaita elokuisia arki-iltoja, kun sade on päättänyt saapua ja pudota arjen päälle, valuttaa syksyä kuluneen kesän ylle. Minä luulin, että elokuu olisi vielä kesäkuukausi, mutta kuten usein, luulot osoittautuvat vääriksi, todellisuus jotenkin toiseksi.

Elokuu ei ole kesäkuu, joten on ihan ok viettää iltaa sisällä kulahtaneessa t-paidassa, lukea kirjoja, kuunnella musiikkia, pestä pyykkiä, tiskailla. Laittaa Spotifystä soimaan fiilistelymusiikkia, lämmitellä rauhassa glögiä, koska kyllä, minulla sattuu olemaan sitä.

Viileästä sateesta huolimatta on asioita, jotka ovat lämpimiä ja turvallisia, armeliaita. Muki sormia vasten. Pihlajanmarjojen täyttämät puut, kypsyvien omenoiden tuoksu aamuisilla työmatkoilla. Kings of Convenience (kuinka 00-lukua!), villasukat narisevaa lautalattiaa vasten.

Kesän viimeiset hetket ovat kuin hetki ennen rakastumista. Kuin se hetki, jona katsoo toista, tajuaa olevansa liemessä peruuttamattomasti, katsovansa jotain uutta ja tuntematonta, joka ailahtaa kehon läpi kuin äkillisesti pimenevä lempeä syyskesän yö.

I’d rather dance with you, lauletaan taustalla, ja minä kietoudun tähän hellään pimeyteen. Tässä on hyvä. Syyskesä, sinussa on hyvä.