Mitä taitoluistelu on opettanut minulle elämästä?

Tänään palasin jäälle, kuten joskus tulin luvanneeksikin. Olin valmistautunut huolellisesti puhumalla (lue: uhoamalla) kaikille, että minähän menen jäälle. Kyllä menen. Tänään menen. Ilmoittauduin jälleen mukaan ohjattuihin treeneihin. Ostin uudet luistimet ja kiristin niitä jalkaan sormet verillä. Katkaisin vanhat teräsuojat uusille, lyhyemmille terille sopiviksi. Pakkasin urheilukassin. Minä olin valmis.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja valmis minä olinkin. Jäähallin pukuhuoneessa kasvoille kohosi tahaton hymy, luistinnauhojen sitominen hyräilytti. Kun pääsin uusien luistinten aiheuttamasta hämmennyksestä yli ja uskalsin hieman hyppiä, tajusin, että nyt olen onnen äärellä. Kokonaisvaltaisen, virtaavan, aistivoimaisen onnen äärellä. Onnen, jossa en tiennyt, mikä on minää, mikä luistinta, mikä jäätä. Oli vain liike.

Kävellessäni lämpimässä kesäsateessa pois hallilta ajattelin, että luistelu on opettanut minulle melko paljon elämästä, kuten:

  • Tauko, tai loma, tekee ihmeitä, koska sen jälkeen katsoo asioita hieman toisin. Paluu tuntuu hyvältä, keho on jälleen valmis rutiineihin, kuormitukseen, mihin vain.
  • Rakkauden takia tekee kummallisia asioita ja uhrauksia, esimerkiksi vaeltaa sunnuntaiaamuna Keravalle päästäkseen luistelemaan. Jos ne kummalliset asiat ja uhraukset tekee rakkauden vuoksi, siinä yleensä voittaa, koska rakkaus, mitä muuta meillä sen lisäksi todella on?
  • Jää on aina riski. Joskus riskinotto on silti ainoa mahdollisuus kokea jotakin uskomatonta ja mennä eteenpäin. (Olisitte nähneet virneeni kun tajusin, että minähän voin hypätä ja pyöriä, minähän pystyn tähän!)
  • Sinut otetaan lämpimästi ja lempeästi vastaan, jos vain annat tilaisuuden ottaa sinut vastaan.
  • Sanoi sanonta mitä tahansa, joskus se paranee vaihtamalla. Ensin pitää kärsiä hiertymistä ja rakoista, opetella asioita uudelleen ja todeta, että minun ongelmani∗ ovat vaihtamisesta huolimatta samoja kuin ennenkin. Kun aika hieman kuluu, kärsivällisyys palkitaan. Sitten sitä katsoo itseään ja pohtii, mikä minusta, meistä, tästä yhdistelmästä on kasvanut. Miten me tarvoimme läpi kaiken sen epämukavuuden, miten me sopeuduimme toisiimme, tähän. Miten tuo piruettikohta löytyykin nyt niin helposti, vaikka ennen kaikki oli niin vaikeaa? (Minä ja uudet luistimet = match made in heaven!)
  • Keskinkertaisuuden sietäminen on paitsi viisasta, myös välttämätöntä.
  • Flow-tila on suurinta onnea. Minulle flow on liuku, liike, ajatuksettomuus. Kehon ja mielen yhteys, se kohta, jossa pää tyhjenee muista ajatuksista ja terä narskahtaa syvällä kaarella vasten jäätä.
  • Minun kehoni on onnellinen luistelleena, putkirullattuna, venyteltynä ja ruokittuna.

DSC_1126

Minä olen palannut nyt kotiin.

 

∗hitaus, taakse-uloskaari vasemmalla jalalla, linjeeraus oikea jalka edellä, vaakaliuku, arkuus, hassu kävelytyyli, kärkihypyt ja herkkyys.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s