David Nicholls: Varamies

Tulkitsen nyt lukuhaastetta mielivaltaisesti ja nimeän David Nichollsin kolmikon VaramiesSinä päivänä Kaikki peliin trilogiaksi, koska sitä ne pitkälti ovat, ainakin temaattisesti. Samankaltaisia humoristisia, tapahtuma- ja dialogivetoisia ihmissuhdekiemuroita kirjatolkulla. Viimeisimpänä tästä kolmikosta lukaisin Varamiehen (The Understudy, 2005).

Siitä tematiikasta: Sinä päivänä on kasvu- ja ihmissuhdekertomus, johon mahtuu muutama epäonnistunut avioliitto, luokkaeroja ja yliopistohengailua. Kaikki peliin on kasvu- ja ihmissuhdekertomus, johon sisältyy yliopistohengailua ja luokkaeroja mutta ei vielä avioliittoja. Varamies on ihmissuhdekertomus, jossa on muutama epäonnistunut avioliitto, luokkaeroja ja teatterihengailua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jotain samaa? No ei kai? Entä rappeutuvatko aivoni, kun kulutan kirjakaupalla viihdettä? Mahdollisesti. Sallittakoon se toviksi, olen nimittäin lomalla!

Nicholls on löytänyt reseptin, jolla tuottaa kasa viihdyttäviä kirjoja. Absurdit alkuasetelmat, övereiksi vedetyt tilanteet ja ihmissuhdedraamat: tadaa, soppa on valmis!

Mikä sitten on Varamiehen alkuasetelma? No, kolmikymppisen näyttelijän Stephen C. McQueenin ura on aallonpohjassa. Tosin voiko se olla aallonpohjassa, kun se ei koskaan edes noussut pintaan? Stephen on erikoistunut esittämään ruumiita tai poikaprostituoituja TV-sarjoissa, ja hänen tähtiroolinsa on päärooli DVD-elokuvassa Osku Orava laulaa lasten suosikkeja.

Lisäksi Stephenillä on pieni asunto Lontoon surkeimmassa lähiössä, epäonnistunut avioliitto ja tytär, joka asuu ex-vaimon ja tämän uuden miehen kanssa jossakin kartanontapaisessa.

Sanoma- ja aikakauslehdet pilkkasivat häntä päivittäin kaikilla niillä tapahtumilla, joihin hän ei päässyt osallistumaan, kaikilla niillä lahjakkailla, mielenkiintoisilla ja viehättävillä ihmisillä, joiden kanssa hän ei koskaan päässyt viettämään hauskaa iltaa sellaisissa paikoissa, joissa hänellä ei ikinä olisi varaa asua. Joka riivatun viikonpäivälle oli tyrkyllä taidenäyttelyitä, ensi-iltoja, salsaryhmiä, runopiirejä, poliittisia kokouksia, voimajoogatunteja, ilotulitusnäytöksiä, kokeellisen musiikin konsertteja, jännittäviä uuden aallon dim-sum -ravintoloita sekä trance-biletystä paidatta vellovan väkijoukon kera, kaikkea sellaista, mikä jäi häneltä kokematta.

Melko kurja homma.

Stephen saa kuitenkin elämänsä tilaisuuden päästessään tähtinäyttelijä Josh Harperin varamieheksi Lordi Byronista kertovaan näytelmään. Joka ilta Stephen toivoo pääsevänsä lavalle näyttämään taitonsa, mutta Josh on ärsyttävän terve ja hyvävoimainen kokaiininhuuruisesta elämäntavastaan huolimatta.

Ja sitten Stephen tapaa Joshin Nora-vaimon, joka on nokkela, ironinen ja levoton. Rakastuu, tietenkin.

Näin starttaa Stephenin toivoton pyrkimys päästä ykkösmieheksi sekä näyttämöllä että rakkauselämässä. Noloilta tilanteilta, päihdeövereiltä ja viihdemaailmalle naureskelulta ei vältytä.

Sain kirjasta muutamat naurut, mutta muuten kaikki oli kovin väsynyttä, tai ehkä minä olin väsynyt. Ei enää näitä. Ei enää. Kaava on niin tuttu: alkoholi- tai huume- tai antibiootit + alkoholiöverit, niistä eskaloituvat tapahtumat, täydellinen mokailu ja vanha kunnon kolmiodraama.

Nichollsilla on kyllä hallussaan hauskan dialogin kirjoittaminen ja draaman kaari, miksi ei olisi? Hän on työskennellyt käsikirjoittajana ja saanut osansa teatteri- ja tv-maailmasta. Pieniä piikkejä siihen suuntaan lentelee jatkuvasti.

Esimerkki:

Nora katsoi olkapäänsä yli, hymyili salaliittomaisesti Stephenille ja heilutti pulloa juhlien suuntaan. ”Tiedätkö, mistä heidät kaikki tunnistaa näyttelijöiksi?” ”No, sano.” ”Koska joka pirulainen yrittää laulaa kovempaa kuin vierustoveri.”

Joo. Varamies on sellaista kertakäyttökamaa, joka ei jätä syvempää muistijälkeä. En voi muuta sanoa kuin että  näin, luin, voitin! Olen lomalla! (Oon mä oikeesti lukenut sit lomalla jotain muutakin, mutta siitä myöhemmin.)

Yksi kommentti artikkeliin ”David Nicholls: Varamies

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s