Ali Shaw: Tyttö joka muuttui lasiksi

Ali Shaw’n esikoisromaanin Tyttö joka muuttui lasiksi (2009) takakannessa lukee: ”sinä talvena St Hauda’s Landin syrjäisellä saariryhmällä nähtiin lentävän valkoisia variksia, suosta huhttiin löytyneen läpikuultavia ihmisruumiita ja Ida Maclaird muuttui hitaasti lasiksi.”

DSC_0776

Vaikka yleensä en juuri lue fantasiaa tai maagista realismia, jostain syystä tartuin tähän kirjaan kirjastossa. Se kannatti. Shaw on kirjoittanut vangitsevan ja kauniin aikuisten sadun. Esikoisteokselle tyypillisesti teoksessa on heikkoutensa, mutta kirja on viehättävä kokonaisuus, jossa on enemmän plussia kuin miinuksia.

Aloittaakseni niistä plussista: Shaw on kehittänyt teoksen ympäristöksi mystisen St Hauda’s Landin. Se on metsäinen, syrjäinen ja eristäytynyt saariryhmä, jonka luontoa kuvataan taianomaisesti. Paitsi että meri, rotkot ja kalliot asettavat olemiselle ja elämiselle rajoja, St Hauda’s Landilla on myös pimeässä hohtavia meduusoja, katseellaan ympäristön valkoiseksi muuttava lintu ja yökkösiipisiä, pieniä lehmiä.

Ja niitä lasisia ruumiita upotettuina suonsilmäkkeisiin.

St Hauda’s Landin luonto ja sää rytmittävät kerrontaa ja saaren asukkaiden elämää. Monet asukeista erakoituvat ja jäävät yksin syystä tai toisesta. Rakkaus väistää heidät tai katoaa yllättäen, putoaa rotkoon tai hukkuu kesken kaiken. Tekee lapsista orpoja, jättää jäljelle jääneet kaipaamaan.

Teoksen päähenkilö on nuori valokuvaaja Midas, joka tapaa metsässä hauraan Idan. Ida on matkustanut St Hauda’s Landille etsimään parannukeinoa outoon sairauteensa, joka muuttaa häntä hitaasti lasiksi. Ujon Midaksen ja etenevästä lasista kärsivän Idan välille syttyy rakkaus, vaikka he molemmat tietävät yhteisen ajan olevan rajallinen; Idan sairauteen kun ei löydy parannuskeinoa.

Idan ja Midaksen tarinan lisäksi teoksessa kuvataan muita onnettomia, yksinäisiä, rakkauden satuttamia. Saaren omintakeinen, mystinen luonto verhoaa asukkinsa, tarjoaa heille vain lyhyitä onnenhetkiä, tuomitsee yksinäisyyteen ja muistoihin.

Vaikka lukija tietää jo ensimmäisistä sivuista alkaen, kuinka Midaksen ja Idan tarinassa käy, on Shaw onnistunut rakentamaan kiehtovan kertomuksen. Luontokuvaus, omintakeisuus ja saaren ihmisten kohtaloiden hienopiirteinen kuvaus ovat teoksen ehdottomia vahvuuksia. Shaw toistaa läheisyyden ja etäisyyden, koskettamisen ja luopumisen teemoja, pyörittää niitä riipivästi.

Mutta sitten ne miinuspuolet: jossain puolivälin kohdalla kerronta väsähtää, pitkittyy. Midaksen estynyt jahkailu Idan suhteen, isäsuhteen vatvominen ja muu tyhjäkäynti turhauttavat, tunnelma lässähtää. Midaksen ja Idan välille mahtuu liian paljon turhauttavia väärinymmärryksiä, liian paljon etääntymistä ja lähentymistä. Kävin kärsimättömäksi, ajattelin, että voisitteko te jo hyvät ihmiset panna, kun sitä on tässä sata sivua odotettu.

Kyllähän he lopulta sitten voivat. Kiitos siitä!

Tyhjäkäynnistä ja rakenteen hajoamisesta huolimatta lukukokemus oli oikein positiivinen. Tirautin jopa pienen itkun, vaikka tämäntyyppisessä kertomuksessa loppuratkaisu on asetettu tarjolle jo alussa. Se, miten siihen päästään ja miten tarinaa kuvataan ja kannatellaan, nousee olennaiseksi.

Ei se loppu, vaan kaikki hetket ennen sitä. Kiitos niistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s