Joona Kivirinta: Kymmenen vuoden päästä annamme lapsille nimet

Aina joskus muistan, että pitäisi lukea enemmän runoja. Runokirjoihin on välillä niin vaikea tarttua, vaikka useimmiten ne kuitenkin tarjoavat oivalluksia, kauneutta tai yhden uuden ajatuksen, jotakin, josta tunnistaa itsensä.

Niinpä lukaisin Joona Kivirinnan esikoisrunokokoelman Kymmenen vuoden päästä annamme lapsille nimet (2008). Oikeastaan sekä kokoelman nimi ja se, että se on esikoinen, kertovat sisällöstä melkoisen paljon. Runoissa harhaillaan nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa, metroissa, yliopistolla, pelätään, että elämä jää kesken, vaikka se ei vielä ole edes alkanut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kivirinnan kieli on puhekielenomaista, riisuttua, pelkistettyä. Säkeet ovat toteavia, juoksevat karkuun metaforia ja sitä kaikkea muuta runoille usein tyypillistä:

Minua etsittiin kaukaa mutta
olin helvetin lähellä.

Mitäpä siihen lisäämään?

Runoissa haetaan omaa paikkaa, yritetään asettua osaksi sukupolvien ketjua ja piirretään sitä hienoista rajaa, joka on rakastumisen ja päiväkotien kilpailuttamisen välissä.

Olin sinun valintasi ennen kuin osasit valita.

Mutta sitten kuitenkin myöhemmin:

Sun täytyis ostaa mulle lahjoja
ja aivan varmasti kyllästyisin suhun.

Näinkö me toisillemme sanomme? Ainakin minä olen joskus jotain tällaista sanonut.

Kivirinta pyörittää kokoelmansa runoissa ajelehtivaisen nuoren aikuisuuden teemoja, ja myös runot itse tuntuvat ajelehtivan, väistävän tulkintoja. Ne vain ovat, muodostavat hajanaisen kokonaisuuden, ehkä vähän keskeneräisenkin kokonaisuuden.

Onko hajanaisuudessa sitten kyse sukupolvikokemuksesta ja siitä, kuinka vakituiset työpaikat ja omistusasunnot ovat paenneet 80-luvulla syntyneitä? Vai johtuuko se vain siitä, että kyse on esikoisteoksesta?

Viimeiset sinnikkäät käyvät koulua
vaikka virkoja ei enää riitä.
– –
Kymmenen vuotta sitten talous
oli niin vakaalla pohjalla että
meillä oli varaa mennä
naimisiin oikeista syistä.

Siinäpä vasta totuuslauseita.

Kymmenen vuoden päästä annamme lapsille nimet on toteavuudessaan jopa ärsyttävä kokoelma. Tavallaan siitä tavoittaa jotain, tavallaan fiilis jää hölmistyneeksi ja irralliseksi.

Mutta minulla on kyllä lukuohje sitä varten (näin ainakin itse tein, ja se on oikein, koska kyllä minä tiedän miten tätä elämää eletään):

Älä siivoa. Jos sinulla on vuokra-asunto, hyvä. Jos ei, kuvittele sen olevan. Lue sängyssä, älä petaa sitä. Kuuntele Nick Cavea tai Porcupine Treetä. Myös Sia on hyvä vaihtoehto. Pidä huoli, että sängyssäsi on enemmän tilaa elektroniikalle kuin ihmisille tai nukkumiselle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On muuten autenttinen kuva meikäläisen sunnuntaiaamusta!

Tunne olevasi osa y-sukupolvea.

Huokaise.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s